Luovutusikäisen kissanpennun tunnistaminen

Kissanpennun luovutusikä on 12 viikkoa

Kissanpentujen tulee saada viettää elämänsä ensimmäiset 12 viikkoa emonsa ja sisarustensa kanssa. Liian varhain emosta ja sisaruksista erotetulla pennulla on suurentunut riski mm. stressiherkkyyteen, aggressiivisuuteen, arkuuteen, pitkittyneeseen imemiskäyttäytymiseen ja virtsamerkkailuun aikuisiällä. Jotkut varhain emosta ja sisaruksista erotetut pennut voivat toisaalta kiintyä niitä hoitavaan ihmiseen jopa häiritsevän voimakkaasti. Se, miten liian varhainen vieroitusikä näkyy kissan käyttäytymisessä, riippuu vieroitusiän lisäksi mm. pennun perimästä ja luonteenpiirteistä sekä sen kokemuksista ja opitusta käyttäytymisestä.

Etenkin stressiherkkyys ja arkuus heikentävät kissan elämänlaatua ja lisäävät myös todennäköisyyttä sille, että kissa päätyy jossain elämänsä vaiheessa kodinvaihtajaksi tai jopa heitteille jätetyksi tai lopetettavaksi. Aralle kissalle on myös vaikeampaa löytää uutta kotia, ja se stressaantuu muutoksista keskivertokissaa enemmän.

Kissanpentu alkaa maistella kiinteää ravintoa jo varhain, noin neljän viikon iässä. Samoihin aikoihin pentu alkaa tehdä tarpeensa itse hiekkalaatikolle tai muuhun sopivaan paikkaan. Pahimmillaan emon omistaja luulee, että pentu on valmis lähtemään uuteen kotiinsa, kun se osaa syödä itse. Näin ei missään nimessä ole. Maidolla ja imemismahdollisuudella on tärkeä rooli pennun elämässä vielä silloinkin, kun se saa valtaosan tarvitsemastaan energiasta kiinteästä ravinnosta. Pentu oppii myös elintärkeitä sosiaalisen käyttäytymisen lainalaisuuksia ensimmäisten elinkuukausiensa aikana.

Miten sitten tietää, minkä ikäisiä esimerkiksi naapurin navettakissan pennut ovat, jos niiden syntymäaika ei ole tiedossa? Seuraavia tunnusmerkkejä kannattaa ainakin tarkkailla:

  • Pennun silmät eivät saa olla siniset, jollei pentu kuulu rotuun, jossa silmät pysyvät sinisinä. Kaikilla pennuilla on nimittäin siniharmaat silmät, joiden väri alkaa vaihtua noin 6 - 7 viikon iässä lopulliseen väriinsä, esimerkiksi ruskeiksi tai vihreiksi. Maatiaiskissan silmät ovat siniset hyvin harvoin.
  • Pennun suussa tulee olla kattava rivistö maitohampaita, ja mahdollisesti etuhampaat ovat alkaneet jo vaihtua keskeltä alkaen. Maitohampaat ovat pysyviä hampaita hieman pienempiä ja teräväkärkisempiä.
  • 12-viikkoisen pennun turkki ei ole enää untuvaisen pörröinen, vaan melko sileä ja vartalonmyötäinen. Pentu näyttääkin kolmikuisena oikeastaan jo aika paljon aikuisen kissan pienoismallilta.

Myös pennun käyttäytymisestä ja liikkumisesta saa arvokasta tietoa sen meneillään olevasta kehitysvaiheesta. 12-viikkoinen pentu pesee turkkinsa sujuvasti itse ja saattaa kynsiä ympäristöään, esimerkiksi raapimispuuta. Pennun tulee juosta, hyppiä ja kiipeillä ketterästi myös korkeisiin paikkoihin. Huteruus liikkeissä kielii joko varhaisesta iästä tai todella rajoittuneesta kasvuympäristöstä – molemmissa tapauksissa on syytä huolestua.

Koska jo kahdeksanviikkoinen pentu täyttää yleensä kaikki edellä mainitut tunnusmerkit, on hyvä tarkistaa myös pennun paino. 12-viikkoisen pennun tulee painaa noin 1 000 grammaa, siis maitopurkin verran. Vanhempien koolla, pentueen koolla ja emon ravitsemustilalla voi olla tähän pieni vaikutuksensa, mutta kilon paino on melko hyvä nyrkkisääntö maatiaiskissalle, joka on kasvanut oikeissa oloissa.

Päivi Ylikorpi

Kirjoittaja on koulutukseltaan eläinlääkäriasematyöskentelyyn suuntautunut eläintenhoitaja ja hän kouluttaa eläintenhoitajaopiskelijoita aikuiskoulutuskeskus Amiedussa. Hänellä on pitkä työkokemus eläinsuojelutehtävistä erityisesti kissojen parissa. Ylikorpi on kirjoittanut laajaa arvostelu- ja myyntimenestystä saavuttaneen Kissanhoidon käsikirjan.

Kuvat: Suvi Elo (alaosan kuvagalleria), Maria Lindqvist (yläosan luovutusikäinen pentu), Päivi Ylikorpi (alaosan kuvagalleria)