Pentutehtailusta

Pentutehtailulla tarkoitetaan sitä, että pentuja tuotetaan eläinten hyvinvoinnista välittämättä taloudellisen voiton takia. Eläinten olosuhteet pentutehtaissa ovat usein karmaisevat. Pentutehtaissa tuotetaan suosittuja rotukissoja tai niiden sekoituksia. Vaikka myyjä vakuuttaa kissan rotutaustasta, eläimessä ei ole välttämättä kyseistä rotua ollenkaan.

Paikoissa, joissa kissatiheys on suuri ja hygienia heikkoa, erilaiset sairaudet leviävät helposti. Epämääräisistä olosuhteista tullut pentu voi olla vakavasti sairas. Sen mikä pennun hankintahinnassa säästää, voi joutua maksamaan moninkertaisesti eläinlääkärilaskun muodossa, kun pentu sairastuu. Joistakin virustaudeista kissa ei parane kokonaan, vaan tauti saattaa jäädä elimistöön piilevänä. Stressi tai yleiskunnon heikkeneminen voivat aktivoida virukset uudelleen.

Pentutehtailun tuntomerkkejä ovat mm.:

  • pentu tarjoudutaan tuomaan kotiin asti
  • pentu luovutetaan esim. huoltoasemalla
  • pennun emoa, sisaruksia tai kasvuolosuhteita ei pääse näkemään
  • myyjä painostaa ottamaan pennun.


Vaikka surkea pentu säälittäisikin, sen ottaminen ja siitä maksaminen tukee epäeettisen toiminnan jatkamista. Pennun ostamisen sijaan on syytä ilmoittaa eläinten epäasiallisesta kohtelusta joko paikkakunnan eläinsuojeluviranomaisille tai SEYn eläinsuojeluneuvojalle.

Tämä kissanpentu pelastettiin suomalaisesta pentutehtaasta. Se oli kasvanut ala-arvoisissa olosuhteissa ja se kärsi mm. herpeviruksen aiheuttamasta, vakavasta silmätulehduksesta. Pentutehtaasta peräisin olevat kissat voivat kuitenkin näyttää päällisin puolin terveiltä. Siksi kissanhankkija on aina tutkittava huolellisesti pennun taustat. Kuva: Krista Hokkanen